Suomen viranomaiset antoivat torstaina 12.3. suosituksen, että kaikki yli 500 ihmisen yleisötapahtumat peruttaisiin toukokuun loppuun saakka Covid-19:n eli koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Eilen annettu suositus ei ulotu elokuussa järjestettävään Red Carpet -festariin asti, joten festarien ennakkovalmistelut jatkuvat toistaiseksi suunnitelmien mukaan. Festivaaleilla esiintyviltä artisteilta ei ole saatu ilmoituksia konserttien peruuntumisesta.

”Tärkeintä on tällä hetkellä tehdä kaikki mahdolliset toimenpiteet viruksen leviämisen hidastamiseksi. Toivottavasti selviämme pandemiasta mahdollisimman pienillä vahingoilla, vaikka se vaikuttaakin jo voimakkaasti ihmisten elämään sekä eri toimialoihin”, tapahtuman taiteellinen johtaja Antti Luusuaniemi sanoo.

“Jos seuraukset ulottuisivat elokuulle, asiakkaillamme on mahdollisuus lunastaa lippurahansa takaisin. Tällä hetkellä tärkeintä on pitää huolta itsestään ja läheisistä”, Luusuaniemi jatkaa.

Tapahtumaan osallistuvien yleisön, artistien ja työntekijöiden terveys ja turvallisuus ovat Red Carpet -festarille ensiarvoisen tärkeitä. Seuraamme säännöllisesti viranomaisten suosituksia, ja toimimme niiden mukaisesti. Tiedotamme verkkosivuillamme ja sosiaalisen median kanavissamme, mikäli koronavirus vaikuttaa tapahtuman järjestelyihin. Odotamme tänään vielä AVI:n tiedotustilaisuutta aiheesta.

Tilanteessa, jossa Red Carpet -festari jouduttaisiin perumaan koronaviruksen vuoksi, palautettaisiin kaikille lipun ostaneille henkilöille rahat takaisin.

Red Carpet -festari vastaa mielellään kaikkiin asiaa koskeviin tiedusteluihin: info@redcarpetfestari.fi.