Red Carpet ja Rentto solmivat kolmivuotisen yhteistyösopimuksen

Red Carpet -festari ja Rentto Oy ovat tehneet sopimuksen kolmen vuoden pääyhteistyökumppanuudesta. Hyvinkääläiset tahot ovat tehneet yhteistyötä jo Red Carpet -festarin ensimmäisestä vuodesta lähtien. Uusi sopimus syventää yhteistyötä entisestään ja mahdollistaa näin vieläkin vahvemman positiivisen Hyvinkää-hengen luomisen ja kasvattamisen.  

”Olemme molemmat Hyvinkäällä toimivia yrityksiä ja saamme yhteistyöstä voimaa molempien tekemiseen sekä ennen kaikkea nostettua Hyvinkäätä kiinnostavana paikkana asua ja toimia. Sopimus on meille erittäin tärkeä ja mahdollistaa toimintamme kehittämisen ja laajenemisen. Olen erittäin iloinen Rentton rohkeudesta lähteä isoon yhteistyöhön erityisesti tänä keväänä, jossa positiiviset uutiset ovat olleet harvassa”, kertoo Red Carpetin taiteellinen johtaja Antti Luusuaniemi. 

Pääyhteistyökumppanuus pitää sisällään molempien yritysten tavoitteet Hyvinkään kehittämisestä vetovoimaiseksi kaupungiksi kulttuurin ja asumisen puolesta. Yhteistyöllä halutaan ennen kaikkea vahvistaa Hyvinkään tunnettuutta ja viedä sitä eteenpäin Red Carpet -festarin sekä uusien kiinteistöhankkeiden myötä.  

Pääyhteistyökumppanuuden myötä Rentto tuo uudet asumisen ja vapaa-ajan mahdollisuudet kaikkien uusimaalaisten tietoisuuteen.  

“Red Carpetista on kasvanut vuosien myötä merkittävä suomalainen tapahtuma, joka sijaitsee Hyvinkäällä. Hyvät kokemukset aikaisempien vuosien yhteisyöstä saivat meidät vakuuttuneeksi pääyhteistyökumppanuudesta”, kommentoi Rentton kiinteistöjohtaja Mika Nurminen

Red Carpet –Arena odottaa oman elämänsä tähtiä 

Tavoitteena on, että vuoden 2022 aikana Hyvinkään ydinkeskustaan, vain 200 metrin päähän rautatieasemasta, on nousemassa Rentton toimesta uusi kansainväliset mitat täyttävä monitoimiareena. Tämä tulee olemaan hyvinkääläisten uusi olohuone tarjoten ohjelmaa niin urheilun kuin tapahtumien muodossa. Areena tulee kantamaan nimeä Red Carpet -Arena. Areenan myötä myös Red Carpet -festarille avautuu uusia mahdollisuuksia tapahtuman kehittämiseen. 

“On erittäin inspiroivaa päästä tekemään Rentton kanssa yhteistyötä Arena-hankkeen parissa ja kehittää Hyvinkäästä Suomen johtava tapahtumakaupunki, jossa esiintyvät niin kotimaiset- kuin maailmantähdetkin. Red Carpet -Arena mahdollistaa punaisen maton tapahtumien järjestämisen ympärivuotisesti ja tukee myös elokuun lopun festaria”, kiteyttää Luusuaniemi. 

“Red Carpet -Arenan toimistosiipi tulee olemaan satojen ihmisten työpaikka ja hyvinkääläisen harrastustoiminnan keskus. On hienoa, että yhteistyömme kautta varmistamme areenalle monipuoliset kulttuuri- ja elämystapahtumat jopa 4000 ihmisen yleisölle”, kertoo Nurminen. 

Red Carpet -Arenan läheisyyteen tullaan rakentamaan myös uusi asuinkortteli Onni. Punaisen maton kotien asuinkortteli koostuu kolmesta 5–6 kerroksisesta ainutlaatuisesta talosta, joiden suunnittelussa nähdään Wanhan Kenkätehtaan perinteitä. Rentto on omistanut kyseisen tontin vuodesta 1938 lähtien, ja historiallinen miljöö antaa alueelle oman imagon ja tunnelman.  


Kuvassa vasemmalta oikealle: Mikael Rentto, Antti Luusuaniemi ja Mika Nurminen.  
Kuvaaja: Teemu Heikkilä. 

Rentto Oy on hyvinkääläinen Etelä-Suomessa toimiva kiinteistösijoitusyhtiö. Rentto Oy omistaa, ylläpitää ja vuokraa tuotanto-, toimisto- ja työtiloja. Lähivuosina Rentton suunnitelmissa on kehittää Hyvinkään ydinkeskustaan asuntoja omistamalleen tontille, jossa yhtiöllä on oma vajaan sadan vuoden historia. Yhtiön juuret ovat vuonna 1928 rakennetussa kenkätehtaassa.