Red Carpet -festari kokosi elokuvan ystävät Hyvinkäälle jo viidennen kerran

Kuva Henni Hyvärinen

Red Carpet -festarin 5. juhlavuotta vietettiin 26.-29.8. Hyvinkäällä. Festari levittäytyi ympäri kaupunkia erilaisten tapahtumien myötä, ja pääpaikalla hotelli Sveitsissä kokoontuivat niin elokuvafanit kuin tähdet ja muut elokuva-alan ammattilaiset. Elokuvanäytökset olivat suurelta osin loppuunmyytyjä ja yleisöä kiinnostivat erityisesti juhlaennakkoelokuvat.

Viidettä syntymäpäiväänsä juhlinut Red Carpet -festari toteutettiin tänäkin vuonna rajoitukset huomioiden. Elokuvasalit täytettiin kahden metrin turvavälit seurueiden välillä toteuttaen. Turvallisuus ja vastuullisuus olivat järjestäjien toiminnassa avainsanoina. Suuret yleisökonsertit päätettiin jo heinäkuussa peruuttaa tältä vuodelta.

”Olen onnellinen siitä, että saimme festarin onnistuneesti toteutettua näillä rajoituksilla, ja yleisö pääsi nauttimaan niin elokuvista kuin kaikista oheisohjelmista ja tähtiloistosta. Samaan hengenvetoon täytyy todeta, että hienojen konserttien peruminen ja elokuvasalien rajoitetulla kapasiteetilla toimiminen tänäkin vuonna oli kova pala purtavaksi”, sanoo festarin taiteellinen johtaja Antti Luusuaniemi.

Festari levittäytyi ympäri Hyvinkäätä. Kauppakeskus Willassa oli esillä valokuvanäyttely festarin vuosien varrelta. Festari avattiin Red Carpet goes Kirkko -tapahtumalla ja kirkossa järjestettiin myös Elämä. Kuolema. Syke -keskustelutilaisuus sekä elokuvamessu. Kirjastossa vietettiin leffaviikkoa. Festarin pääpaikkana toimi tuttuun tapaan hotelli Sveitsi. Elokuvanäytöksia Red Carpet -festarilla esitettiin tänä vuonna yhteensä 43. Yleisön suosikkeja olivat muun muassa juhlaennakkoelokuvat Syke: Hätätila ja Kummeli esittää: Kontio & Parmas -elokuva. Myös koko perheen elokuvat Supermarsu 2 ja Vinski ja näkymättömyyspulveri vetivät yleisöä.

Näyttelijöiden ja muiden elokuvan tekijöiden Q&A -tuokiot olivat pidettyjä, ja yleisö aktiivista. Vieraina tänä vuonna oli mm. Syke-elokuvan pääroolissa nähtävä Iina Kuustonen, ja TOVE-elokuvan Tove Janssonina loistava Alma Pöysti.

Torstaina festarin avajaispäivänä järjestetty Red Carpet Gaala palkitsi Mikko Leppilammen juontamana elokuva-alan tekijöitä peräti 10 tunnustuksella, jotka jaettiin seuraavasti: Pirjo Honkasalo (Elämäntyö), Zaida Bergroth (Uusi johtajuus), Joonas Saartamo (Juha Muje -tunnustus), Heikki Kossi (Suomi maailmankartalle), Marjo-Riikka Mäkelä (Iholla-tunnustus), Max Malka (Ilontuoja-tunnustus), Jan Forsström (Kirkastaja-tunnustus), Aino Suni (Kannustus-tunnustus), Ville Penttilä (Lampun henki -tunnustus) sekä Elokuvateatteri Star (Red Carpet 2021 -tunnustus). Omat tähdet Hyvinkään Tähtiraitille saivat tänä vuonna legendaariset näyttelijät Elina Salo ja Seela Sella. Gaalan punaisen maton tunnelmiin pääsee vielä palaamaan katsomalla taltioinnin.

Red Carpet -festarilla on myös elokuva-alan ammattilaisten omaa ohjelmaa. Pro-päivässä aiheena oli elokuvamusiikki ja elokuvien tuottaminen. Ammattilaispäivän ohjelmaa luotsasi Riku Rantala ja puhujina olivat mm. säveltäjä Tuomas Kantelinen, ohjaaja/käsikirjoittaja Jan Forsström ja Dionysos FIlmsin toimitusjohtaja, elokuvatuottaja Riina Hyytiä. Parikymmentä näyttelijäopiskelijaa puolestaan sai koulutusta kansainväliseen roolitukseen ja siinä onnistumiseen alan huipuilta, kuten Millenium-trilogian ja 007 Skyfall -elokuvan roolittajalta Tusse Landelta (SWE) ja monen huippunäyttelijän agenttina toimivalta Laura Munsterhjelmiltä.

Festaritiimin katseet suuntautuvat seuraavaksi vuoteen 2022. 

”Tulevan vuoden festarin suunnittelu käynnistyy pian. Nyt hengähdämme hetken ja analysoimme tämän vuoden tapahtuman, ja kuuntelemme kävijöitä ja kumppaneita herkällä korvalla. Pyrimme kehittämään tapahtumaa entistäkin paremmaksi ja siten, että mahdollisista rajoituksista huolimatta pystymme järjestämään sen omin ehdoin. Red Carpet on ensisijaisesti matalan kynnyksen yleisötapahtuma, joka tuo elokuvat ja musiikin kaikkien ulottuville. Sellaisena myös haluamme pysyä, vaikka toki ammattilaisille suunnattu ohjelmisto on meille myös tärkeä”, Luusuaniemi summaa. 

Lisätiedot medialle: 
tiedottaja Katja Viitalähde-Annala, 050 395 6084, katja.viitalahde@cestlavie.fi

> Kuvapankki ja lisätiedot medialle


FB / IG / TikTok @redcarpetfestari
#redcarpetfestari #redcarpetkonsertit #redcarpetelokuvat

Red Carpetin pääyhteistyökumppani on Rentto & Onnikortteli – punaisen maton koteja