Tänä vuonna Red Carpet -tunnustuksen saivat muun muassa näyttelijät Matti Onnismaa ja Jaana Saarinen sekä ohjaaja Khadar Ayderus Ahmed. Liikkuville ihmisille, kuten maahanmuuttajille, opiskelijoille ja rakkauden vuoksi maahan tulleille ihmisille, tarkoitettu elokuva-akatemia Academy of Moving People and Images sai myös Red Carpet -tunnustuksen. Elämäntyö-tunnustuksella palkittiin elokuva- ja tv-käsikirjoituksen lehtorina suurta osaa suomalaista käsikirjoittajista opettanut Marja-Riitta Koivumäki.

Red Carpet -tunnustukset jakaa Red Carpetin vuosittain vaihtuva, elokuva-alan osaamista monipuolisesti kokoava jury. Tänä vuonna juryyn kuuluvat elokuvaohjaaja ja kirjailija Aleksi Delikouras, muusikko ja näyttelijä Fanni Noroila, käsikirjoittaja ja tuottaja Jani Pösö sekä kirjailija-näyttelijä-juontaja Jani Toivola. Juryn puheenjohtajana toimii käsikirjoittaja Anna Brotkin.

– Juryn työ oli toisaalta haastavaa, koska tunnustuksen ansaitsevia elokuvantekijöitä on paljon. Työ oli myös hyvin antoisaa, sillä pääsimme syventymään upeisiin elokuva-alan ammattilaisiin ja heidän työhönsä. Red Carpet -festarin ajatus yhdistää elokuvan tekijöitä ja elokuvan katsojia on tärkeä ja sille on tilausta kultturikentässämme, sanoo tämänvuotisen Red Carpet -juryn puheenjohtaja Anna Brotkin.

– Tunnustusten avulla Red Carpet haluaa nostaa esiin myös sellaisia elokuva-alan vaikuttajia, jotka ovat saattaneet jäädä vaille ansaitsemaansa huomiota. Tärkeää on, että ihmisiä ei aseteta kilpailemaan toisiaan vastaan. Olennaista on, että kaikki palkitut tekevät suomalaisesta elokuvasta entistä syvempää ja rikkaampaa, Red Carpet -festarin perustaja ja taiteellinen johtaja Antti Luusuaniemi sanoo.

Red Carpet 2022 -tunnustukset

Elämäntyö-tunnustus: Marja-Riitta Koivumäki

Marja-Riitta Koivumäki on tehnyt pitkän uran Aalto-yliopiston elokuva- ja tv-käsikirjoituksen lehtorina.

”Elokuvantekijän ammattitaidon pohjana on useimmiten koulutus. Erilaisia opettajia, luennoitsijoita, mentoreita, professoreita ja lehtoreita mahtuu jokaisen elokuvantekijän matkan varrelle, mutta heitä harvemmin palkitaan gaaloissa. Tämä vääryys onkin syytä nyt korjata! Hyvä opettaja kannustaa, mutta myös haastaa meitä ajattelemaan toisin. Hän auttaa tekijää löytämään oman äänensä. Marja-Riitta Koivumäki on tehnyt pitkän uran lehtorina ja tutkijana opettaen satoja alan ammattilaisia. Karkean ja todella epätieteellisen arvion mukaan hänen käsikirjoitusoppiensa kautta on vuosien aikana kulkenut tiensä noin 90 prosenttia kotimaisista käsikirjoittajista”, Red Carpet -jury perustelee valintaa.

Oma tie -tunnustus: Matti Onnismaa

Matti Onnismaa on näytellyt lukuisissa elokuvissa ja televisiosarjoissa sekä teatterissa ja hänet tunnetaan etenkin luotettavana sivuroolien esittäjänä.

”Matti Onnismaa on eräässä haastattelussa sanonut lauseen, jonka pitäisi olla kaikkien alalla työskentelevien motto: Kaikki roolit ovat merkittäviä, jokainen rooli on unelmarooli. Oma tie -kunnianosoitus sopii hänelle täydellisesti, koska hänen matkansa maamme eniten käytetyksi näyttelijäksi ei todellakaan ole noudattanut alan konventioita”, Red Carpet -jury perustelee valintaa.

Juha Muje -tunnustus: Jaana Saarinen

Näyttelijä Jaana Saarisen ensimmäinen roolityö oli lapsena 1960-luvun alussa Matti Raninin Niksulan TV -lastenohjelmassa. Sittemmin hän on tehnyt lukuisia rooleja elokuvissa, televisiossa ja teatterissa.

”Jaana Saarinen on säilyttänyt tähän päivään asti tietyn luovan ja innokkaan lapsenomaisuuden. Kokenut konkari suhtautuu työhönsä tarkkuudella, mutta sellaisella zenmäisellä vastaanottavaisella rentoudella, joka tarttuu koko työryhmään.  Oli roolina sitten äiti, palvelutalon tarjoilija, oopperan puvustohoitaja, anoppi, vosurouva tai sarjamurhaaja, Jaana Saarinen ottaa roolin haltuun niin suvereenisti ja mailaa puristamatta, että tuhat ottelua pelannut NHL-pelaajakin olisi kateellinen”, Red Carpet -jury perustelee valintaa.

Rakenteiden ravistelijat -tunnustus: Saara Kotkaniemi ja Markku Haussila

Näyttelijä Saara Kotkaniemi laati vuonna 2020 intiimikohtauksien tekemiseen ohjeistuksen, joka on vaikuttanut voimakkaasti alan käytäntöihin. Näyttelijä-tanssija Markku Haussila on luonut omalla toiminnallaan tilaa vähemmistöille ja vahvistanut syrjittyjen ääniä.

”Viime vuosien globaali murros on nostanut valoon myös suomalaisen elokuva-alan rakenteiden vinoutumat. Rakenteet ovat niin järkälemäisiä, että niitä ei kukaan ravistele yksin. Tosielämän ystävät ja kollegat, Saara Kotkaniemi ja Markku Haussila, ovat monipuolisen näyttelijän ja esiintyjän uriensa rinnalla päämäärätietoisesti tehneet työtä ja asettaneet itsensä alttiiksi turvallisemman alan puolesta. Palkitsemme Kotkaniemen ja Haussilan yhdessä, sillä turvallisuus on laaja ja kompleksinen kenttä. Sen äärellä työskenteleminen on väsyttävää, mutta yhdessä mahdollista”, Red Carpet -jury perustelee valintaa.

Suomi maailmankartalle -tunnustus Khadar Ayderus Ahmed

Ohjaaja Khadar Ayderus Ahmedin ensimmäinen pitkä elokuva Guled & Nasra on ensimmäinen somaliankielinen suomalaiselokuva ja tiettävästi ensimmäinen somalialainen elokuva. Se sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 2021 ja on sen jälkeen saanut tunnustusta ympäri maailmaa.

”Khadar Ayderus Ahmedin tie ohjaajaksi rikkoo jo itsessään vallitsevia rakenteita. Se on vaatinut sinnikkyyttä ja lujaa omistautumista omalle unelmalle. Päämäärä on kuitenkin aina ollut selvä ja unelma omasta elokuvasta väkevä. Ahmed haastaa elokuvantekijänä alan rakenteita niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Hän on jo nyt ohjaajana muovannut nykyistä tarinankerronnan kuvastoamme. Hän haastaa ajatteluamme tekijyydestä, siitä, millaiset tarinat ovat kertomisen arvoisia, ja siitä, mihin kohdistamme yhteiskunnassa katseemme ja kenen johdattelemana”, Red Carpet -jury perustelee valintaa.

Muutoksen roolittaja: Jantsu Puumalainen

Roolittaja (casting director) Jantsu Puumalainen on roolittanut useita elokuvia ja tv-sarjoja ja myös näytellyt itse useissa tv-sarjoissa. Hän on tehnyt työtä moninaisuuden edistämisen eteen ja kyseenalaistanut elokuva-alalla vallitsevia rakenteita.

”Alalla tarvitaan välillä oikeanlaista kovuutta, rohkeutta ja periksiantamattomuutta, jota Jantsu Puumalainen edustaa. Hän perehtyy käsikirjoitukseen, käy keskusteluja ohjaajan kanssa ja onnistuu toimimaan siltana löytämättömien talenttien ja tuotannon välillä.  Jantsun valoisa ja voimakas persoona luo turvallisen ja innostuneen olon. Vaikka edistyminen on toisinaan hidasta ja vaatii kärsivällisyyttä, Jatsu onnistuu raivaamaan tietä niin vahvalla otteella, että kärsimättömämpikin muutoksen kaipaaja pysyy mukana”, Red Carpet -jury perustelee valintaa.

Kannustus-tunnustus: Omar Abdi

Näyttelijä Omar Abdi tunnetaan elokuvasta Guled & Nasra. Hän on myös perustanut casting-agentuurin ja työskennellyt muun muassa nuorisotyöntekijänä sekä Somalimaan presidentin viestintäpäällikkönä.

”Eräässä haastattelussa Omar Abdia ja Juho Kuosmasta lainattiin seuraavasti: ´Suomessa maahanmuuttaja muuttuu suomalaiseksi vasta, kun hän saa kansainvälistä menestystä.´ Toivottavasti Abdin esimerkki muuttaa tätä faktaa. Raati olisi yhtä hyvin voinut antaa hänelle Suomi maailmankartalle -tunnustuksen, mutta se päätyi kannustustuspalkintoon yksinkertaisesti siitä syystä, että haluaisimme nähdä häntä valkokankaalla useammin”, Red Carpet -jury perustelee valintaa.

Selkäranka-tunnustus: Tuula Nikkola

Apulaisohjaaja Tuula Nikkola on työskennellyt lukuisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa. Hänen töihinsä kuuluvat muun muassa elokuvat Tuntematon sotilas, Risto Räppääjä, Aurora ja Juicesekä tv-sarjat Nymfit, Sekasin ja #lovemilla.

”Tuula Nikkolan ylistyksiä voisi kerätä paksun kirjan verran. Todettakoon lyhyesti vain, että kun hän on setissä, aikatauluista pidetään kiinni, työkaverista välitetään, ei jännitetä turhia ja tehdään mitä luvataan. Nikkolasta olisi aika monen alan yrityksen toimitusjohtajaksi. Onneksi hän ei sitä halua, sillä silloin aika moni kotimainen elokuva jäisi tekemättä”, Red Carpet -jury perustelee valintaa.

Vuosien kirkas visio -tunnustus: Sari Aaltonen

Elokuvaaja Sari Aaltonen on kuvannut lukuisia draama- ja dokumenttielokuvia. Hänen töistään muistetaan muun muassa elokuvat Armomurhaaja, Joulumaa ja uusimpana Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia sekä dokumentit Hobbyhorse Revolution, Miehen malli ja Armotonta menoa – Hoivatyön lauluja.

”Sari Aaltonen on kuvaaja, joka on kotonaan melkein millaisessa projektissa tahansa. Vuosien kirkas visio -tunnustuksen takana on montakin asiaa, mutta tuomaristo rakastaa kuvissasi sitä, että kamera käsissäsi tavoittaa tunteen – ei pelkästään kohdetta”, Red Carpet -jury perustelee valintaa.

Red Carpet -tunnustus: Academy of Moving People and Images

Academy of Moving People and Images (AMPI) on elokuvantekijä Erol Mintasin perustama uuden ajan elokuvanteon akatemia liikkuville ihmisille, jotka ovat saapuneet Suomeen eri syistä, kuten maahanmuuttajina, turvapaikanhakijoina, opiskelijoina tai työntekijöinä. Ohjelman kesto on kaksi vuotta, ja akatemia valitsee siihen kerrallaan enintään kahdeksan uutta osallistujaa. Kaksivuotinen koulutus on osallistujille maksuton. Osallistujat pääsevät tekemään omia elokuviaan liikkuvien ja suomalaisten elokuva-ammattilaisten ohjauksessa ja täyttävät itse kaikki elokuvantekemisessä tarvittavat työroolit. Valmistuessaan opiskelijoilla on valmius työskennellä ammattimaisesti elokuva-alalla.  

”Academy of Moving People and Images on luonut ansiokkaan oppimismallin, jossa eri taustoista tulevat ihmiset voivat työskennellä yhdessä ja antaa oman panoksensa syrjinnästä vapaan elokuvateollisuuden puolesta. Se on toiminnallaan tehnyt näkyväksi liikkuvat ihmiset sekä liikkuvan kuvan roolin konkreettisena yhteiskunnallisen muutoksen tekijänä. Akatemia tarjoaa sekä käytännön mahdollisuuksia kehittyä elokuvantekijänä, että on myös merkittävä yhteiskunnallisen keskustelija. Akatemia haastaa toiminnallaan vallitsevia rakenteita sekä edistää entistä avoimempaa ja yhdenvertaisempaa tulevaisuutta koko alalle”, Red Carpet -jury perustelee valintaa.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Viestintätoimisto Rianno
Riitta Auvinen

puh. 041 533 4010

 

Red Carpet -kuvapankki: https://redcarpetfestari.fi/rcff/medialle/#kuvapankki
Kuvapankki täydentyy elokuvafestarin aikana.

 

Red Carpet on kotimaiselle elokuvalle omistettu elokuvafestivaali, joka järjestetään vuosittain Hyvinkäällä. Festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2017. Red Carpetin ohjelma koostuu elokuvanäytöksistä, konserteista, yleisötapaamisista, keskustelutilaisuuksista ja kaupunkitapahtumista. Festivaalin perustaja ja taiteellinen johtaja on Antti Luusuaniemi.
www.redcarpetfestari.fi

 

@redcarpetfestari     #redcarpetelokuvat      #redcarpetkonsertit

 

Red Carpetin pääyhteistyökumppani on Rentto & Onnikortteli – punaisen maton koteja