TÄYDELLINEN JOULU

BioRex Sveitsi 29.8 @ 19:30

elokuvat Osta liput 12 €

Varasto-menestyselokuvien tekijän Taru Mäkelän uusi komedia Täydellinen joulu on elokuva kaikkien aikojen suurperhejoulusta. Elokuva on komedia existä, uusista puolisoista, suhteista, perheistä, perinteistä, ja niiden rikkomisista. 

Kaikkien aikojen joulu on edessä kun lempeä tahtonainen Outi (Elena Leeve) on päättänyt viettää sen kutsumalla kotiinsa kaikki kolme ex-miestään, heidän yhteiset lapsensa sekä miesten uudet kumppanit uusine lapsineen. Vaikka Outin nykyinen aviomies Janne (Antti Luusuaniemi) alun perin ajatusta vastustikin, joulupöytä pursuaa tänä vuonna uusia, vanhoja ja juuri esiin tulleita perhesolmuja.

Snapsit, rosollit ja jouluperinteet saavat kyytiä kun vieraat lähtevät muistelemaan yhteisiä aikoja illan emännän kanssa. Illan kuluessa Outi pitää puheen, jossa hän kertoo antavansa Jannelle lahjoista suurimman; hän on raskaana. Jannen reaktio ei suoranaisesti ole odotetun kaltainen ja ilta saa vielä yhden käänteen, jota puidaan aina naapurin joulupukkia myöten.

Elokuva pohjautuu ruotsalaiseen Tomten är far till alla barnen elokuvaan.

Kategoria: Komedia Maa:Suomi Vuosi:2019 Kesto:95 min Ikäraja:12
Ohjaus:Taru Mäkelä Käsikirjoitus:Kristofer Gummerus Monika Rolfnerin alkuperäiskäsikirjoituksen pohjalta Näyttelijät:Antti Luusuaniemi, Elena Leeve, Pirkko Mannola, Mikko Leppilampi, Maria Ylipää, Lotta Lindroos, Iikka Forss, Saara Kotkaniemi ja Aku Hirviniemi, Kari Ketonen ja Krisse Salminen Tuotanto:Bronson Club Levittäjä:SF Studios

Tiesitkö, että leffojen tekijät ovat mukana festarin leffanäytöksissä? Saatat bongata näytöksestä niin pääroolin esittäjän, ohjaajan, käsikirjoittajan kuin kuvaajankin. He ovat paikalla juuri sinua varten, kertoakseen elokuvan tekemisestä ja tarinoista kuvausten taustalta. Näytöksessä mukana vierailemassa näyttelijät Elena Leeve ja Antti Luusuaniemi.