Maahiset

Maahiset on nuorten maailmasta nousevia teemoja, kuten suvaitsevaisuutta ja ilmastoahdistusta käsittelevä kokopitkä draamakomedia. 13-vuotiasta liikuntarajoitteista Sakaria kiusataan koulussa. Koulun ulkopuolella hän kuitenkin tutustuu Maahiset-nimiseen ympäristöaktivistien ryhmään, jonka suosioon hän pääsee luovan mielensä takia. Sakari tutustuu myös metsässä asuvaan mystiseen erakkoon, jolta saa tehtäväkseen estää laajemman ympäristörikoksen. Pikkukylään sijoittuvaan tarinaan kietoutuvat pian myös Maahisten sotkuiset perhetilanteet.

Elokuva kuvattiin Jokelan ja Hyvinkään alueella kesällä 2022 ja sen näyttelijät on koottu paikallisista nuorista. Päähenkilönä toimii syöpätaustansa takia liikuntarajoitteinen Eliel Mäntymaa, joka osallistui aktiivisesti myös elokuvan käsikirjoituksen ideointiin. Elokuvan tuottajina toimivat Rasmus Mäntymaa ja Hanns-J. Sajaniemi.

Pituus: 1h 20min
Ohjaus: Rasmus Mäntymaa
Pääosissa: Eliel Mäntymaa

Lauantai 26.8.

18:00 Elokuvateatteri Kinoma

Kinoman elokuvanäytösten liput voit varata viikkoa ennen näytöstä Kinoman nettisivuilta tai ostaa 30min ennen näytöksen alkua elokuvateatterin lipputiskiltä.

Julkaistaan myöhemmin kesällä.

Katso traileri