Voittajat Inka Talja, Aino Ala-Mutka ja Erin
Metsävainio viimeisenä kuvauspäivänä. “Emme olettaneet, että voitamme kilpailun”,
Aino Ala-Mutka kertoi fiiliksistään voiton suhteen.

Jo neljäs Kässäriä Kehiin -käsikirjoituskilpailu järjestettiin tänä vuonna Kässäriä Kehiin -tiimin Heidi Kaukisen, Ella Kämäräisen, Joonas Ylänteen ja Sonia Reijosen toimesta. Hankkeen yhteistyössä on tänä vuonna Red Carpet -festari, Vilkastus ry., Hyvinkään Nuorisotoimi sekä Kiljava Resort.

Käsikirjoituskilpailussa 5. – 9. luokkalaiset kilpailivat omilla elokuvakäsikirjoituksillaan. Näistä valittiin voittaja, jonka elokuvakäsikirjoituksesta tehtiin lyhytelokuva. Voittajan valitsee vuosittain vaihtuva raati, joka koostuu työryhmän lisäksi oman alansa ammattilaisista. Tänä vuonna käsikirjoituksia pääsi lukemaan Red Carpetin taiteellinen johtaja Antti Luusuaniemi, käsikirjoittaja Anna Brotkin, kirjailija Salla Fagerström sekä Tubettaja Zounaas eli Joona Oikarinen. Tänä vuonna kilpailuun lisättiin uusi palkinto, sillä kaikki kolmen parhaan joukkoon yltäneet käsikirjoitukset saivat kirjallisen palautteen raadilta sekä jo tutut elokuvaliput festarille.

Tämän vuoden voittajakäsikirjoitus “Kaikki ja vähän enemmän” teki vaikutuksen syväluotaavalla näkemyksellään nuoren ihmisen elämästä. Elokuva kertoo yläasteikäisen Jennan kokemuksista, joissa yksinäisyyden tunteesta on tullut normi. Käsikirjoituksen takana ovat ystävykset Aino Ala-Mutka, Erin Metsävainio ja Inka Talja.

“Äidinkielen opettajamme kannusti osallistumaan kilpailuun ja kilpailu oli tuttu jo viime vuodelta”, Aino Ala-Mutka kertoo ja jatkaa: “Kirjoitimme tekstin kohtauksien kautta ja sitä kautta rakentui tarina nuoresta, jolla ei ole ketään johon voi luottaa.”

Kuvauksissa voittajat pääsevät tutustumaan elokuvan tekemisen maailmaan omien kiinnostuksiensa mukaan sekä vaikuttamaan elokuvan visuaaliseen ilmeeseen. Aino Ala-Mutka ja Erin Metsävainio pääsivät tekemään kamera-assistentin hommia klaffaamalla sekä tutustumaan editointiohjelmaan. Yhtenä kuvauspäivänä he myös pääsivät kokeilemaan työskentelyä kameran edessä extranäyttelijöinä.

Elokuva käsittelee rankkaa aihetta, jonka vuoksi roolityön tekevillä näyttelijöillä oli kuvauksissa tunteet pinnassa. “Mulle jäi mieleen miten paljon näyttelijät eläytyivät rooleihin”, toteaa Erin Metsävainio.

Projektin tavoitteita on tutustuttaa kilpailun voittajien ohella mahdollisimman monia elokuvan tekemisen maailmaan. Tästä syystä Kässäriä Kehiin järjesti tänäkin vuonna casting-tilaisuuden, jonka tarkoituksena on tarjota kaikille sama mahdollisuus näyttää osaamisensa ja hakea haluamaansa roolia. Erityisesti näyttelemisestä kiinnostunut Inka
Talja osallistui ja lunasti itselleen pääroolin. “Projektin myötä olen oppinut enemmän näyttelemisestä sekä lisää asioita itsestäni”, toteaa Talja, jolle projektin voittaminen on ollut hänen elämänsä top 10 -asioita. Näin on varmasti monelle muulle Kässäriä Kehiin -kilpailun voittaneelle lapselle ja nuorelle. Siksi Kässäriä Kehiin -tiimi kannustaa jokaista kilpailuun tänä-, tai viimevuosina osallistuneita jatkamaan kirjoittamista.

Kaikki ja vähän enemmän -elokuva nähdään ensi-illassa Red Carpet nuoret elokuvatekijät -näytöksessä lauantaina 28.8. klo 14.30 Kinomassa.

Tämän lyhytelokuvan lisäksi elokuvanäytöksessä nähdään kaikki Kässäriä Kehiin -voittajien lyhytelokuvat. Festareiden jälkeen “Kaikki ja vähän enemmän” -elokuva julkaistaan Kässäriä Kehiin -YouTube -kanavalla.

Elokuvan tekoa on tukenut Hyvinkään kaupunki. Elokuvanäytös on maksuton.

Kaverit Tuukka (Ukko Ala-Mutka), Laura (Vilma Pitkänen) sekä Josefin (Vilma Räsänen) sekoittavat Jennan maailmaa. Taustalla uimavalvoja Ariel (Viivi Nissi-
nen).
Elokuvan yksi kantavista teemoista on yksinäisyys, jonka vuoksi päähenkilö Jenna (Inka Talja) tuntee ahdistusta ja ulkopuolisuuden tunnetta.
Isäpuoli (Marko Kanerva) puhuu ikävään sävyyn päähenkilö Jennalle (Inka Talja). Elokuva korostaa, että jokaisella lapsella ja nuorella tulisi olla luotettava aikuinen elämässään.