Red Carpetilla on suuri ilo ja kunnia kertoa, että Hyvinkään kaupunki on jatkanut yhteistyösopimusta vuoteen 2028 asti. Kyseinen yhteistyösopimus on vuosille 2024–2028 ja on jatkoa voimassa olevalle sopimukselle. Sopimuksen myötä Red Carpet järjestetään yksinoikeudella Hyvinkäällä. Kaupunki sitoutuu taloudellisen panostukseen sekä tekniseen tukeen tapahtumajärjestelyissä.

Red Carpet viettää tänä vuonna viisivuotisjuhliaan ja elokuun lopulla järjestettävä festari on vakiinnuttanut paikkansa Hyvinkään omana tapahtumana ja loppukesän huipentumana, toteaa kaupunginjohtaja Jyrki Mattila.

Kaupungin vuoteen 2027 voimassa olevalla strategiakaudella valtakunnallisten suurtapahtumien vakiinnuttaminen on yksi kärkihankkeistamme ja siksi halusimme nyt sopia tapahtuman jatkosta koko loppukaudelle, Mattila mainitsee.

Arvostan suuresti Hyvinkään kaupungin myönteistä asennetta Red Carpet-festarin kehittämiseen. Kaupungin sijainti ja hyvät logistiset yhteydet Uudellamaalla luovat tapahtumajärjestäjän näkökulmasta erinomaiset puitteet Red Carpetin kasvattamiseen valtakunnallisesti ja pitkällä aikavälillä myös kansainvälisesti merkittäväksi elokuva-alan tapahtumaksi, sanoo RCFF Elokuvafestivaali Oy:n taiteellinen johtaja Antti Luusuaniemi.

Red Carpet tekee yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa toteuttaen vuosittain lapsille ja nuorille elokuviin liittyvää ohjelmaa tapahtuman yhteydessä. Lisäksi Red Carpet tarjoaa hyvinkääläisissä oppilaitoksissa opiskeleville harjoittelu- ja yritysprojektiohjelman, joka voi syventyä esimerkiksi somistukseen tai markkinointiin.

Pitkäjänteisyys ja tulevaisuudenusko antaa tilaa luovuudelle

Hyvinkään kaupunki palvelee tapahtumajärjestäjiä yhden luukun periaatteella, joten meillä erikokoisten tapahtumien järjestäminen on mutkatonta. Mahdollisuus ajatella tulevaisuutta pitkäjänteisesti koronatilanteesta toipuen on koko kulttuuri- ja tapahtumakentälle tällä hetkellä avainasemassa, painottaa Hyvinkään kaupungin sivistystoimenjohtaja Pentti Halonen.

On vaikea visioida, ajatella luovasti ja suhtautua optimistisesti tulevaisuuteen maailmantilanteessa, jota määrittää epävarmuus. Myös tämän takia pitkäkestoinen yhteistyösopimus on tärkeä, Halonen korostaa.

Vuodesta 2024 alkaen Hyvinkään kaupunki maksaa vuosittain 64 000 euroa porrastetusti tapahtuman kehittymisen varmistamiseksi. Lisäksi Hyvinkään kaupunki avustaa Red Carpet -festaria teknisesti eri keinoin tapahtuman toteutuksessa ja tarjoaa tilojaan sekä henkilökuntaa festivaalin käyttöön. Yhteistyösopimukseen kuuluu muun ohella optio jatkosta vuosille 2029–2033.

Näkymä tulevasta syksystä on tällä hetkellä rajoitusten näkökulmasta parempi kuin viime vuonna, eli tarkoituksena on jälleen elokuussa juhlistaa kotimaista elokuvaa. Red Carpet-festarin vuoden 2021 ohjelmisto julkaistaan 7. kesäkuuta, jonka jälkeen kukin voi ryhtyä suunnittelemaan, miten haluaa viettää Red Carpetin viisivuotisjuhlaa, sanoo Antti Luusuaniemi.

Lisätietoja

Hyvinkään kaupunki
Annika Kokko, kaupunginhallituksen pj, p. 044 273 1967
Jyrki Mattila, kaupunginjohtaja, p. 040 541 9576
Pentti Halonen, sivistystoimen johtaja, p. 040 704 9901

RCFF Elokuvafestivaali Oy
Antti Luusuaniemi, Red Carpetin taiteellinen johtaja

Red Carpet festarin mielikuvatutkimus, Tuuli Kuittinen, opinnäytetyö 2020, Humanistinen ammattikorkeakoulu HUMAK

Hyvinkään tapahtumien kävijätutkimus 2019