Järjestyksessään neljäs Red Carpet -festari rakentui tänä vuonna yli 20 yhteistyökumppanin avulla, joista osa on ollut mukana alusta lähtien.

Kaupunkia ei täytetä kotimaisen elokuvan juhlinnalla ja elokuvamaailman tähtisateella punaisine mattoineen ilman rohkeita ja vahvoja kumppanuuksia. Kumppanuuksien pitkäjänteisyys on festivaalin jatkuvuuden ja tulevaisuuden kehittämisen kannalta olennaista. Tänä vuonna yhteistyökumppaneiden tuki on ollut entistä tärkeämpää, ja tuen avulla mahdollistettiin poikkeusoloissa tehty Red Carpet -festari 2020.

Aiemmin tänä vuonna Red Carpet solmi kolmivuotisen pääyhteistyökumppanisopimuksen yhdessä Rentto Oy:n kanssa. Red Carpet ja Rentto ovat tehneet yhteistyötä festarin ensimmäisestä vuodesta lähtien, ja monivuotisen sopimuksen myötä syvennetään yhteistyötä entisestään sekä luodaan vahvempaa ja positiivisempaa Hyvinkää-henkeä. Tulevina festarivuosina vuosi tulemme kuulemaan lisää Rentton Onnikortteli-rakennushankkeesta ja sen mahdollisuuksista yhteistyön syventymiseen.

Vahvoilla kumppanuuksilla mahdollistetaan suomalainen tähtisade festarikävijöille ja kotimaisen elokuvan ystäville

Suuri osa Red Carpetin yhteistyökumppaneista ovat olleet pitkään mukana festarin mahdollistamisessa. Esimerkiksi Hyvinkään kaupunki on mahdollistanut Red Carpetin pitkäaikaisena kumppanina festarin pitkäjänteistä kasvua uudelle vuosikymmenelle. Hyvinkään kaupungin kanssa solmittiinkin viime vuonna viiden vuoden yhteistyösopimus. Toisen pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Hyrian opiskelijat mahdollistivat punaisen maton tunnelmat kotisohvilla livelähetyksillä. Opiskelijat myös somistivat Biorexin aulan sekä kumppanimme Hotel Sveitsin tiloissa järjestetyn Red Carpet Gaalan. Hotel Sveitsi mahdollisti sekä henkilökunnan että elokuvavieraiden majoituksen festivaalin aikana.

Punaiset matot toivat tänäkin vuonna Lindström, ja elokuvavieraat BioRex Sveitsin ja Kinoman Q&A tilaisuuksiin kuljettivat Vehon autot. Alusta asti mukana ollut Hyvinkään liikenne tarjosi myös tänä vuonna festarikävijöille maksuttoman festaribussin ja kuljetti elokuvatähtiä. Gaalassa jaettiin jo toista vuotta peräkkäin Red Carpet -juryn valitsema Uudenmaaliiton vuoden uusmaalainen kulttuuriteko -palkinto. Gaalan tähtiloistossa olivat mukana myös Ivana Helsinki, Beverage Partners Finland, Laurent Perrier, Kukkakauppa Fantasea ja Parturi-Kampaaja i-Lo.

Yhteistyökumppanit olivat mukana punaisen maton tunnelman luomisessa myös ennen varsinaista festivaalia ja suunnitelmissa on tuoda tähtisade myös talven keskelle. Kauppakeskus Willan kanssa Red Carpet toteutti useita kampanjoita. Kauppakeskus Willan elokuun Actor Studioissa oli jälleen mukana Martela. Martelan kalusteita nähtiin myös Red Carpetin seminaaritilaisuuksissa. Red Carpetin tuoreimman yhteistyökumppanin Hyvinkään seurakunnan kanssa järjestettiin elokuvanäytöksiä ja muuta oheistapahtumaa jo ennen festivaalia ja yhteistyö tapahtumien osalta jatkuu myös festivaalin jälkeen. Poikkeusoloissakin näkyydestä vastasi Medialiiga, joka tarjosi Red Carpetille mainostilaa Uudenmaan alueella.

Iso kiitos kaikille tämän vuoden yhteistyökumppaneille: Rentto ja Onnikortteli, Hyvinkään kaupunki, Hyria, Hyvinkään seurakunta, Uudenmaanliitto, Kauppakeskus Willa, Radio Suomipop, Martela, Medialiiga, Beckhoff, Koff, Hotel Sveitsi, BioRex Sveitsi, Lindström, Veho, Hyvinkään liikenne, Villatehdas, Lippupiste, elokuvateatteri Kinoma, Ivana Helsinki, Beverage Partners Finland, Laurent Perrier, Kukkakauppa Fantasea, Parturi-Kampaaja i-Lo ja Vilkastus ry. Kiitos myös festarikävijöille, elokuvavieraille sekä vapaaehtoisille!

Red Carpet – Elämä yllättää