Hyvinkään Tähtiraitin uudet tähdet saavat näyttelijät Laura Birn ja Krista Kosonen.

Tähtilaatat paljastetaan torstaina 29.8. kello 17.00 Kauppakeskus Villan ja Kirjastoaukion välisellä kävelykadulla. Myös Laura Birn ja Krista Kosonen ovat tilaisuudessa paikalla.

Tähtien saajat valitsi Red Carpetin tämänvuotinen jury, jonka muodostivat elokuvatuottajat Miia HaavistoAleksi Hyvärinen ja Markus Selin, ohjaaja Timo Vuorensola sekä artisti Anna Puu.

Jury perusteli tähtivalintojaan erityisesti kansainvälisyydellä. Jury halusi nostaa tänä vuonna esiin elokuva-alan tekijöitä, joilla on kiistaton kansainvälinen ura. Juryn mukaan Suomesta on aiemmin lähdetty turhan usein maailmalle anteeksipyytelevällä asenteella. Birnin ja Kososen kaltaiset tekijät edustavat tyystin toista sukupolvea, joka lähtee rohkeasti kohti uutta ja on valmis menestymään.

Lukuisten kotimaassa tehtyjen elokuvaroolien lisäksi Laura Birnin tuoreimpia kansainvälisiä töitä on Netflix-palvelulla nähtävä The Innocents -sarja. Krista Kosonen näyttelee naispääroolin HBO:n uutuussarjassa Beforeigners.

Tähtiraitin ensimmäiset tähtilaatat nimettiin vuonna 2018 Outi Mäenpäälle ja Vesa-Matti Loirille.