Viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet mullistavia koko ihmiskunnalle. Elämä sellaisena kuin se oli ennen koronapandemiaa vaikuttaa
jääneen pysyvästi taakse. Muutoskyky ja -valmius ovat kohonneet arvoon arvaamattomaan. Eri aloilla kamppaillaan uusien haasteiden edessä ja etsitään ratkaisuja mitä moninaisimpiin vaatimuksiin. Näin tapahtuu myös rakennusalalla.

Rentto kehittää Hyvinkäälle Onnikorttelia, jonka punaisen maton kodit kutsuvat asumaan arviolta vuodesta 2023 alkaen. Pandemian aika on vaikuttanut Onnikorttelin suunnitteluun vahvasti, sillä koteihin on tullut uudenlaisia vaatimuksia.

”Kodit palvelevat nyt asioissa, jotka ovat erilaisia kuin vaikka vain kaksi vuotta sitten. Olemmekin joutuneet käymään suunnitelmia alusta alkaen huolella läpi, ja jotkut huoneistoista ovat kokeneet täyden muodonmuutoksen vaatimusten myötä, ja tämä työ jatkuu”, kertoo Rentto Oy:n kiinteistöjohtaja Mika Nurminen.

Minkälaisia muutoksia huoneistoihin ollaan tekemässä?

”On selvää, että kodin tiloissa täytyy pystyä toimimaan yhä monimuotoisemmin. Etätyöskentely on lisännyt yksityisyyden ja tilojen muunneltavuuden tarvetta. Itse asuntojen pohjaratkaisuja on kehitetty muokattavimmiksi, ja taloihin on tulossa tiloja, jotka mahdollistavat myös etätyöskentelyn sekä vaikkapa erilaiset harrastukset”, Nurminen kuvailee.

Onnikortteli sijoittuu vanhan kenkätehtaan ja uuden lukion viereen.

”Toimintamme keskiössä on kestävä kehitys. Rakennukset sopivat ulkoasultaan Wanhan Kenkätehtaan satavuotiaaseen ympäristöön. Naapurusto areenoineen on olennainen osa Onni-koteja. Punaisen
maton kodit ovat keskenään erilaisia ja eri kokoisia. Suunnitelmissa on koteja niin yksin asuville kuin eri kokoisille perheillekin. Yhteistä niille on, että asukkaat saavat nauttia niin historiallisesta miljööstä kuin
kaupunkikulttuurista parhaimmillaan.”

Tämänhetkisten suunnitelmien mukaan Onnikorttelia aletaan rakentamaan vuonna 2022 ja ensimmäinen rakennuksista valmistunee vuoden 2023 aikana. Pandemia-aika aktivoi Rentton myös toimitilapuolella.

”Ryhdyimme kokeilemaan rohkeasti ja lisäsimme ketteryyttä entisestään. Aiemmin suunnitellun toteuttamiseen kun ei voinut enää tuudittautua. Pandemian sysäämänä loimme Hyvinkäälle Onni Kokouskeskus & Coworking -tilan, jossa käytössä on työpiste, kokoustilat, minikabinetti videoneuvotteluvarusteilla, yhteiset keittiötilat ja kahvitarjoilun. Tilassa kokoonnutaan viikoittain ja kuukausittain järjestettävissä tapahtumissa –tämä antaa mahdollisuuden verkoistoitua ja rentoutua. Odotamme mielenkiinnolla ONNI coworking-tilan kehittymistä jatkossa ja kuinka hyvinkääläiset ottavat uuden konseptin omakseen. Tämä aika jos mikä osoitti, että mikä tahansa on mahdollista”, Nurminen kertoo.

Olipa kyse asumisesta tai työnteosta, digitalisaation vaikutus on selvä.

”Digitalisaation myötä sähköiset yhteydet ja neuvotteluvälineiden toimivuus on tärkeää niin toimitiloissa kuin kodeissa. Tämä vaade on noussut voimakkaasti ja näkyy samoin kuin monimuotoisuus, jota
eri tiloilta halutaan. Tähän meidän tulee pystyä nopeasti vastaamaan.”

Asuntojen ja toimitilojen sijainnilla on suuri merkitys, sillä kaupunkikehitys määrittelee myös pitkälti asukkaiden ja työntekijöiden
hyvinvointia.

”Moni kaupunkikehityksen kanssa työskentelevä on varmasti joutunut päivittämään ajatuksensa, niin suuri muutos on ollut. On mielenkiintoista
nähdä tulevaisuudessa, onko kulttuurilla ja luovalla toiminnalla suurempi vaikutus kaupunkikehitykseen kuin aiemmin on ollut? Mitä kaupungeissa asuvat ihmiset vaativat ympärilleen – mikä lopulta on tärkeää ja mikä ei?Tässä ajassa moni on varmasti havahtunut kaipaamaan jotain puuttuvaa, elämyksiä ja niiden tuottamia tunteita”, Nurminen pohtii.

Hyvinkää saakin Renttolta positiivista palautetta kulttuuriin satsaavana
kaupunkina.

”Näyttäisi, että Suomessa ja maailmallakin, kehittyviä kaupunkeja ja seutuja yhdistää panostaminen kulttuuriin ja luoviin aloihin ylipäätänsä. Niillä on taipumus mahdollistaa kohtaamisia, synnyttää elämyksiä ja siten lisätä mm. viihtyvyyttä. Joku voi myös löytää näistä aivan uutta
sisältöä ja suuntaa elämäänsä. Ja kun kaupunki mahdollistaa viihtymisen
ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin, on meidän myös ilo tuoda sinne asuntoja ja toimitiloja”.

Lue juttu kokonaisuudeessaan Issuusta täältä!