Osana Hangonsillan uutta asuinaluetta ja Wanhan Kenkätehtaan miljöötä Hyvinkään ydinkeskustaan on jo valmistunut uusi koulurakennus Kipinä. Myös Rentto Oy on kumppaneidensa kanssa jatkanut luomistyötään Red Carpet Arenan kehittämiseksi, vaikeista ajoista huolimatta. Tavoite on edelleen selvä ja kirkas: saada kaikkien hyvinkääläisten uusi olohuone ja monipuolinen harrastus- ja tapahtumapaikka toteutettua – keskelle
kaupunkia, hyvien liikenneyhteyksien ääreen.

Alun perin koulun liikuntatilatarpeesta alkoi ajatuksissa siintää Hyvinkään mittakaavassa suuri idea; entä jos lähtisimme tekemään jotain sellaista, mikä toteutuessaan voisi erityisesti parantaa harrastusmahdollisuuksia ja myös mahdollistaa jotakin uutta kaupunkiin, ja näin osaltaan elävöittää keskustaa? Näin syntyi ajatus Arenasta.

Ajatuksesta on ollut matkaa toteutukseen, mutta on tästä erikoisesta ajasta ollut hyötyäkin. Jo alussa ollut ajatus monipuolisista ja muuntautuvista tiloista on osoittanut todella arvonsa viimeisen vuoden aikana. Tätä kertynyttä kokemusta on nyt mahdollista hyödyntää.

Suunnittelun alusta alkaen on ollut kaksi keskeistä teemaa: luoda kaupunkiin kaikille kaupunkilaisille uusi kohtaamispaikka, jossa voi poiketa tervehtimään tuttavia tai tutustumaan uusiin ihmisiin, ja toisaalta myös harrastamaan monipuolisesti, oli kyse sitten liikunta- tai kulttuuriharrastuksesta, järjestö- tai kerhotoiminnasta tai kilpaurheilusta. Näemme jo Arenassa eri-ikäisiä kaupunkilaisia yhteisessä tilassa
harrastamassa, kukin omassa mutta avoimessa lohkossaan ja näin kuitenkin yhdessä. Stadionmainen arkkitehtuuri mahdollistaa tämän. Tarvittaessa eri tiloja voidaan kuitenkin erotella toisistaan.

Samanaikaisesti on pidetty mielessä erilaisten tapahtumien mahdollistaminen kaupungissa, mikä nyttemmin ei ole mahdollista puuttuvista tiloista johtuen. On kyse sitten konserteista, messuista tai vaikka suurista teemajuhlista, kuten paikallisten suuryritysten pikkujoulut. Nykyinen tilaohjelma mahdollistaa esimerkiksi koululiikunnan ja teemamessujen sekä erilaisten kerhojen muiden aktiviteettien yhtäaikaisen
pitämisen. Arena mahdollistaa myös tasaiset olosuhteet harjoitteluun vuodenajasta riippumatta, vaikkapa apuvälineiden kanssa liikkuville. Katsomoa kiertävä ylätasanne on leveä ja reilu 200m pitkä kierros.

Nykyisten suunnitelmien Arenassa on ajateltu tapahtuvan koululiikunnan ja muun urheilun lisäksi myös musiikin opetusta sekä erilaista muuta hyvinvointiin liittyvää. Taloon on suunniteltu myös monipuolisia kahvila- ja ravintolatiloja. Arenan toimistokerroksissa on tiloja eri kokoisille yrityksille. Pääareena on mitoitettu niin kansainvälisille viihde- ja
urheilutapahtumille kuin messuihinkin. Arena on mitoitettu yli 3000 henkilölle. Näin Hyvinkään suuret työnantajat voisivat jatkossa pitää henkilökuntajuhlansa omassa kotikaupungissa.


Lue juttu kokonaisuudeessaan Issuusta täältä!